Meillä on hyviä maastoja tässä lähellä ja toki Tarto pääsee liikkumaan vapaanakin, mutta ongelma onkin siinä ettei se liiku. Heti kun päästän sen remmistä se vetää pienen spurtin ja kulkee sitten loppumatkan mun vieressä kauniimmin kuin remmissä ikinä... Leikkikaveria siis kaivataan ja helpointa olisi jos se löytyisi kotoa. Mutta leikkikaverin puute ei ilmeisesti ole tarpeeksi pätevä syy toisen koiran hankkimiseen ;)
Päivisin on kyllä hauska seurata miten kiinnostavia eläimet tuon pikkumiehen mielestä ovat. Alkuun Tarto ei herättänyt oikeastaan mitään reaktioita, varmaankin koska tuollainen musta karvakasa on (välillä ominkin silmin) hankala hahmottaa. Nyt Tarto saa jo maireat hymyt ja pienestä nyrkistä löytyy luvattoman usein tuppo mustia karvoja, heh. Kinnas -kissa sen sijaan on alusta asti ollut parasta mitä Luka tietää. Itku loppuu kuin seinään heti, kun Kinnas tulee näkyviin :D Tunne on selvästi molemminpuolinen, koska Kinnas hakeutuu usein Lukan lähistölle ja siirtyy esim. makuuhuoneeseen meidän sänkyyn nukkumaan kun pikkumies nukkuu omassaan. Ja vaikka sanotaan, että esikoiset lähtevät usein hitaammin liikkeelle, kun ei ole sisaruksia jahdattavana, Lukalla on ainakin niin kova kiire Kintaan perään, että välillä hirvittää... Kovasti mua raskausaikana varoiteltiin siitä, että kissa sitten repii lapselta silmät päästä ja muuta yhtä järkevää, mutta kyllä kissakin tuollaisen ihmislapsen pennuksi tunnistaa ja osaa käyttäytyä sen mukaan.
Muutamaan otteeseen Luka on ehtinyt nähdä jo Jurriakin, eikä ole jäänyt epäselväksi, että pikkumies haluaa oman koiranpennun. Olisikohan se jo tarpeeksi hyvä syy... ;)
