Sisällön tarjoaa Blogger.

Mitä meille kuuluu

Blogin päivittäminen on unohtunut kokonaan, lähinnä siitä syystä, ettei mitään erikoista ole tapahtunut ja ajanhallinta on kevään aikana ollut kovassa kriisissä. On koulua, töitä, pitkiä yksinhuoltajajaksoja ja vaikka mitä, mutta pääasia on kuitenkin se, että meillä on kaikki hyvin.
Ramos ehti tammikuussa täyttää kaksi, ja nyt täällä asuukin sitten kaksi kaksivuotiasta, jotka ovat supertärkeitä toisilleen. Välillä saan pelkällä katseella Rampen riehaantumaan nollasta sataan, mutta Lukan kanssa se käyttäytyy kuin unelma ja sietää vähän liiankin kovia otteita onnellinen virne naamallaan.



















Ramoksen kanssa tärkein päämäärä piti tänä keväänä olla canicross -kisat Ohkolassa ja Jämissä, mutta nyt näyttää pahasti siltä ettei päästä osallistumaan kumpaankaan. Osittain se johtuu päällekkäisyyksistä aikatauluissa, mutta ei myöskään olla tarpeeksi hyvässä kunnossa kisaamista ajatellen. Toki tässä kunnossa juostaisiin varmasti ihan hyvä tulos, mutta mun asennevamman vuoksi se ei riitä, vaan pitää päästä voittoaikoihin kiinni. Se, että tekee parhaansa ei riitä kyllä ollenkaan, jollei se riitä kärkisijoille :D

Kaiken lisäksi olen onnistunut saamaan Ramoksen ihan totaalisen jumiin. Kun päivittäin ei ole aikaa tehdä treenilenkkiä, repäisen sitten oman mielenterveyteni takia aina kun mahdollisuus lenkkiin tulee, niin että joko juostaan tukka putkella tai sitten kävellään toistakymmentä kilometriä, enkä ole panostanut tarpeeksi lämmittelyyn ja venyttelyyn. Ollaan myös tehty paljon remmilenkkejä, jotka ei tietenkään ole sitä optimaalista liikuntaa koiralle. Nyt Ramoksella on kuitenkin hieronta heti ensi viikolla ja panostetaan leppoisaan ulkoiluun ilman mitään tulospaineita ja sport trackeria, kunnes Ramos on taas pelikunnossa. Itseasiassa juuri tultiin kotiin parhaalta mahdolliselta iltalenkiltä - Rampe saa pellolla liikkua omaan tahtiinsa (=juosta kuin heikkopäinen) ja mulla on taskut täynnä nakkeja seuraamispätkiä varten :) Lonkka-, kyynär- ja selkäkuvillekin on nyt varattu aika kesäkuun alkuun, joten niidenkin pohjalta tiedetään sitten missä mennään.




















Tänään oli muutenkin mukavan poikkeuksellinen päivä, kun Riina vinkkasi olevansa Turussa kisaamassa, ja päästiin tapaamaan ihana Ohmi -penska. Ramos pääsi myös ensimmäistä kertaa agilitykisoihin ja halliin mennessä se muistutti hihnan päässä lähinnä vappupalloa, tassut ei juuri osuneet maahan. Yllättävän nopeasti sain sen kuitenkin nakeilla ja pallolla haltuun, ja saatiin jopa muutama onnistunut seuruupätkä ja kaukkarit siellä häiriön keskellä. Väsähtämisen jälkeen alkoi hulluttelu taas, mutta toisaalta vika löytyy kyllä vahvasti remmin toisesta päästä. En aina ihan tiedä miten suhtautuisin sen käytökseen, kun se ei ole aggressiivinen eikä tottelematon vaan niin aidon onnellinen ihan kaikesta mitä ympärillä tapahtuu :D Kotona se jaksoi hetken kiehnätä onnesta lattialla ja sammui sitten aivan totaalisesti, joten tällaisia sosiaalistamisreissuja pitää kyllä tehdä useammin.









Ei kommentteja